Pinoan pakkausten evoluutio

Pakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta esimerkiksi lialta ja rikkoutumiselta. Versot ovat pienen kokonsa vuoksi melko vaativia pakattavia, eikä niiden pakkaamiseen siksi ole yksiselitteisesti yhtä parasta tapaa. Me Pinoalla olemmekin ajan saatossa kokeilleet rohkeasti erilaisia pakkausratkaisuja ja oppineet, mitkä ovat minkäkin ratkaisun hyvät ja huonot puolet. Tässä kirjoituksessa kerrotaan pakkauksiemme monista vaiheista!

Pakkauksemme läpi vuosien

2019 kevät: elävät versot kartonkipakkauksessa

Ensimmäisissä kuluttajapakkauksissa versot myytiin elävänä hamppumatossa. Ajatus oli kaunis: versot päätyivät pahvipakkauksissa elävänä aina tuotannosta kuluttajien kotiin asti. Versojen pitäminen tuoreena oli vaivatonta, ja säilyvyys hyvä. Parhaimmillaan tuote toimi erittäin hyvin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Vaikka nämä pakkaukset olivat hienoja, ne olivat myöskin todella kalliita.

Useasti kuitenkin kävi niin, että hamppumatto pääsi kuivahtamaan, minkä takia myös siinä kasvavat versot alkoivat kuivumaan, ja lopputulos ei ollut enää niin kaunis. Tämä ongelma liittyy suoraan aiheeseen, mistä on blogissamme puhuttu muutenkin, eli tuoreus on usein ennen kaikkea tuotteen kiertonopeudesta kiinni. Mitä pidempään tuote ehtii olemaan kaupassa, sitä enemmän laatu ehtii heikentyä. (Eli ostamalla versoja säännöllisesti kaupasta voitte varmistaa, että versot päätyvät tuoreempina omille, mutta myös muiden lautasille!)

2019 syksy: biohajoavat muovipakkaukset

Seuraava evoluutiovaihe pakkauksille olikin iso hyppy eteenpäin. Oman oppimisprosessimme aikana olimme päässeet pisteeseen, jossa biohajoava pakkaus kuulosti parhaalta mahdolliselta ratkaisulta. Sijoitimme uusiin pakkauksiin ja uusiin tarroihin. Siirryimme myös leikkaamaan versot ennen pakkaamista. Valmiiksi leikattujen tuotteiden pakkaaminen osoittautui selkeästi helpommaksi: versot rasiaan, kansi kiinni ja eteenpäin. Ulkoisesti pakkaukset olivat myös näyttäviä. Muovipakkaus suojasi tuotetta paremmin kuivumiselta, kuin aiempi kartonkinen rasia.

Opimme paljon lisää siitä miten versoja kannattaa esimerkiksi kastella ennen pakkaamista, jotta pakkaukseen ei muodostu liikaa kondensaatiota. Kasvit ovat korjuunkin jälkeen eläviä organismeja, ja kasvien soluhengitys leikkuupinnasta aiheuttaa kosteuden muodostumista pakkauksen sisällä. Leikkuupinta-alaa on esimerkiksi salaattiin verrattuna huomattavasti enemmän. Jos versot on juuri kasteltu ennen sadonkorjuuta, pakkauksiin muodostuu paljon kosteutta.

Pikku hiljaa volyymien kasvaessa nämäkin paketit alkoivat muodostua silti liian hankalasti käsiteltäviksi. Samalla meille alkoi selvitä, että biohajoava muovi ei välttämättä ihan suoranaisesti tarkoita pelkästään hyviä asioita. Biohajoava muovi saattaa hyvinkin hajota pitkässä ajassa ja oikeissa olosuhteissa. Prosessi on kuitenkin pitkä: hajotessaan biohajoava muovi hajoaa ensin pieniksi partikkeleiksi, jotka saattavat levitä ympäristöön, mitä ne kuormittavat mikromuoveina ennen täydellistä hajoamista. Ja jälleen kerran, totesimme pakkauksen olevan liian kallis. Halusimme, että on turhaa pyytää asiakkaitamme maksamaan korkeampaa hintaa pakkauksesta, josta ei varsinaisesti ole kenellekään mitään hyötyä.

2020: kierrätysmuovia

Lopulta mekin päädyimme kierrätysmuovipakkauksiin. Kaikkien niiden hienojen pakettien jälkeen, mitä meillä oli ollut, harmitti hiukan ottaa käyttöön nämä samat paketit kuin kaikilla muillakin alan toimijoilla. Oikeasti, jokainen vertikaaliviljelijä siihen aikaan käytti samoja paketteja. Onneksi meillä oli sentään äärimmäisen hienot tarrat… 🙂

Uusien pakkausten myötä tuotannosta tuli taas tehokkaampaa. Nämä paketit oli vielä edellistäkin helpompia pakata. Muovin määrä väheni, sekä muovin laatu vaihtui. Loppupeleissä kierrätysmuovi on todennäköisesti jopa ympäristöystävällisempää, kuin biohajoava muovi, kunhan se vain päätyy takaisin kierrätykseen. Nämä paketit ovat myös helpompia kaupoille hyllyttää, logistiikka on helpompaa, sekä tietenkin kuluttajien jääkaapeissa tuote on kätevämmin säilöttävissä. Hintapiste on ylivoimainen verrattuna aikaisempiin paketteihin. 

erilaiset versot värikkäissä pakkauksissa.

2022: optimointia ja vähemmän muovia

Viimeisin pakkausuudistus Pinoalla tehtiin aivan hiljattain, syksyllä 2022. Tähän saakka kaikki tuotteemme pakattiin käsin, mikä on suurilla volyymeilla äärimmäisen kallis ratkaisu. Tästä syystä otimme käyttöön pakkauskoneen, jonka avulla versot pakataan samanlaisiin muovipusseihin kuin monet salaatit. Uudistuksen tavoitteena oli automatisaation lisäämisen ohella myös vähentää muovin käyttöä pakkauksissa, ja uudessa pakkauksessa onkin nyt 90% vähemmän muovia. 

Toistaiseksi uuteen pakkaukseen pakataan paksuvartiset auringonkukanversot ja herneenversot. Parantamalla logistiikkaketjuja ja optimoimalla sadonkorjuun prosesseja pyrimme vähitellen vaihtamaan kaikki muutkin tuotteet rasioista pusseihin. Korvaamalla kaikki rasiat pusseilla pakkauksiin käyttämämme muovin määrä tippuu 2400 kilosta vain noin 250 kiloon vuodessa. Samalla säästämme kustannuksissa, minkä ansiosta tuotteen hintaa voidaan vähitellen tuoda alemmas. 

Toiveenamme on myös, että uudet pakkaukset muuttavat joitakin versojen käyttöön liittyviä mielikuvia. Mielikuva versoista on monille yhä seuraava: versoja käytetään kitsaasti lähinnä ravintola-annosten koristeena, ja kotona ne ovat täysin turhakkeita. Tosiasiassa versot sopivat käytettäväksi esimerkiksi helppoina sivusalaatteina tai leivänpäällisinä, ja niiden runsaampi käyttö voisi monipuolistaa arjen aterioitamme ja tuoda lautaselle merkittävän määrän vitamiineja ja kivennäisaineita. Uusi pakkaus muistuttaa enemmän pusseja, joissa muutkin salaatit on totuttu näkemään.

Versot kaupoissa

 

Mitä seuraavaksi?

Kuten aluksi totesimme, versot ovat herkkiä tuotteita, jotka vaativat pakkaukseltaan erityistä suojaa ulkopuolisen maailman kauheuksia vastaan. Jatkossakin aiomme kehittää pakkauksia aina ympäristöystävällisempään ja tehokkaampaan suuntaan, kuitenkin versojen ehdoilla. Pakkausmateriaalin vähentäminen ja hävikin määrän minimoiminen ovat tärkeitä pakkaussuunnittelua ohjaavia linjoja. Kuuntelemme mieluusti palautetta nykyisistä ja aiemmista pakkauksistamme, tai kenties toiveita siitä, miten pakkauksia pitäisi jatkossa muuttaa. Voit jättää anonyymia palautetta allaolevaan kenttään!

Lisää aiheesta

Pakkaukset pintaa syvemmältä