Vuosi 2022 pinossa & paketissa

Kalenterivuosi on taas vierähtänyt ja ajattelimme siksi kirjoittaa lyhyen katsauksen kuluneeseen vuoteen. Pinoalle vuosi 2022 oli isojen muutosten vuosi ja tuntuu, että jonkinlainen sumu on alkanut vihdoin hälventyä sen edestä, ketä olemme ja mitä me teemme. Vuoteen mahtui onnistumisia, kuten uusien myyntikanavien avautumisia, sekä haasteita, kuten muutto Helsingin Suutarilasta Espooseen Keran halleille.

Kuten moni aloitteleva yritys, mekin olemme etsineet aluksi suuntaamme – ja paljon. Olemme kokeilleet monenlaisia asioita, kompastelleet ja oppineet. Viimeistään tänä vuonna meille on kuitenkin kirkastunut kaksi merkittävää asiaa.

1. Roppakaupalla ravinteita

Ensimmäinen asia on ollut tiedossamme pitkään, mutta en usko, että olemme yrityksenä ikinä ymmärtäneet, kuinka merkittävä juttu tämä on. Versot ovat ihan älyttömän terveellisiä. Näissä pienissä kasveissa on valtavasti kivennäisaineita ja vitamiineja.

Kun verrataan versoja lähes mihin tahansa tuotteisiin vihannesosastolla, niin ravintomäärät painoa kohden ovat huomattavasti isommat. Olemme perehtyneet aiheesta tehtyihin tutkimuksiin, ja törmänneet kerta toisensa jälkeen tähän totuuteen: versot ovat ravintotiheämpiä saman lajin aikuiseen kasviin verrattuna. 

Tajusimme, että tekemällä työmme oikein ja kannustamalla käyttämään versoja päivittäisessä ruokavaliossa, meillä on mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti ihmisten terveyteen – massiivisella skaalalla.

Versot eivät ole niin järin erilaisia verrattuna muihin kasviksiin ja salaatteihin, että niiden lisääminen lautaselle aiheuttaisi järkyttävää muutosta verrattuna nykyisiin ruokailutottumuksiin. Versojen maut vaihtelevat miedoista voimakkaisiin, minkä vuoksi ne sopivat moneen makuun. Kun loppuvuodesta aloimme tekemään maistatuksia ruokakaupoissa, huomasimme versojen maistuvan monelle. Erityisesti hymyn toi kasvoillemme nirsompien lasten hyväksyvät nyökkäykset ja vanhempien yllättyneet ilmeet. Versoja on helppo lisätä annokseen kuin annokseen: ne sopivat käytännössä mihin tahansa ruokaan. Isoin ongelma on valita, mihin niitä ensimmäisenä laittaa.

2. Versojen vallankumous

Toinen mullistava asia vuonna 2022 oli, että ymmärsimme löytäneemme keinon, miten pystymme tuottamaan versoja valtavia määriä, nopeasti ja sellaisella hinnalla, ettei asiakkaidemme tarvitse miettiä, onko niihin varaa. Kehitimme uudenlaisen kasvatusympäristön, joka mahdollistaa valtavat sadot neliömetriä kohden, samalla käyttäen sähköä per tuotettu kilo vain pienen murto-osan ruukkusalaatteihin verrattuna. Kun versojen kysyntä kasvaa, pystymme skaalaamaan tehokasta tuotantoamme ja tuomaan hintojakin alaspäin. 

Sähkön hinnan nousu on paljastanut salaattien kasvihuonetuotannon heikkouden. Korkea sähkönkulutus tuotettua kiloa kohden on saanut monet kasvihuoneet karsimaan tuotannosta talvella. Yhdistämällä versojen korkean satoisuuden ja vertikaaliviljelyn mahdollistaman resurssitehokkuuden pystymme tuottamaan paljon enemmän, paljon vähemmällä. Tästäkin syystä uskomme vankasti versojen vallankumoukseen. 

Tänä vuonna aloimme hahmottamaan myös konkreettisemmin missiotamme, eli mitä varten olemme olemassa. Haluamme mahdollistaa ympäristöystävällisten ja ravintorikkaiden versojen omaksumisen päivittäiseksi osaksi ihmisten ruokavalioita kilpailukykyiseen hintaan. 

Versot ovat kauniita myös koristeena annosten päällä, mutta täyteen potentiaalinsa ne pääsevät, kun niitä syödään runsaita määriä osana arkiruokaa, eli esimerkiksi salaattipohjana. Runsas kourallinen versoja tuo lautaselle jo terveydelle merkittävän määrän kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. 

Me uskomme aidosti, että versoilla pystymme muuttamaan maailmaa parempaan suuntaan. Ensi vuosi tulee olemaan jännittävä, ja tulette meitä seuraamalla huomaamaan, että laitamme niin sanotusti kaikkemme peliin paremman huomisen puolesta.

Kiitokset tästä vuodesta kuuluu vielä kaikille Pinoan ystäville, seuraajille, asiakkaille ja blogin lukijoille! Teitä varten me tätä kaikkea teemme. Tilaa ihmeessä uutiskirjeemme, jos olet tykännyt blogimme sisällöistä. 

Antoisaa vuodenvaihdetta toivottaa Pinoan tonttutohelot! Nähdään ensi vuonna!